Vanha Södrikin kylä

Nimi Södrik uskotaan perustuvan nimeen Södervik. Noin 700 vuotta sitten, kun meriveden pinta oli noin kolme metriä nykyistä korkeampi, Kirkkojärvi oli pitkän Espoonlahdella alkavan merenlahden pää. Tämä lahti kutsuttiin nimellä Söderviken, ja ilmeisesti siitä tuli myös lahden ja kirkon välisen kylän nimi. Södrikiä kutsuttiin 1600-luvulla myös nimellä Kyrkbyn.

Vanha kyläkeskus sijaitsi Lagstadin eteläpuolella joen ja uuden asutuksen välisellä avoimella alueella. Tilatontit rakennuksineen sijaitsivat tässä tiheästi vierekkäin. Talot olivat hirsirakenteisia ja maalaamattomia ja siten väriltään harmaita tuohikattoineen ja harvoine pienine ikkunoineen.

Vuoden 1540 maakirjojen mukaan kylä koostui viidestä tilasta jotka yhdessä muodostivat 3 ¾ veromaata 11,8 hehtaarin peltoalalla. Tilat olivat Doms, Grå, Jofs, Kirstins ja Suna. Lisäksi oli Backas-niminen tila, joka ei 1700-luvulla ollut rakennettu ja jonka maita muut tilat viljelivät. Södrikin tilat olivat pitäjän köyhimpiä. Niillä oli runsaat kaksi hehtaaria peltomaata jaettuna useaan jakoon ympäri kylää sekä lisäksi niittymaata lähinnä Kirkkojärven rannalla. Kun vuonna 1571 määrättiin n.s. suuri hopeavero, tilojen omaisuus alitti selkeästi Espoon keskiarvon. 1600- ja 1700-luvuilla kylillä oli vaivanaan. Kuninkaantietä pitkin ohimarssivan sotaväen pakkovierailut ja ryöstelevät venäläiset vihollisryhmät. Jo katolisella kaudella kirkko oli testamentin kautta saanut haltuunsa ¼ veromaata (0,75 ha) maata Södrikin kylästä.

Vuonna 1600 katsottiin tämän maan "ikuisesti" kuuluneen kirkolle. Tontille annettiin myöhemmin nimi Lagstad. Vuoden 1669 maakirjan mukaan kirkolle maksettava korko oli 1 taalari ja 31 äyriä hopearahoissa. Aikojen saatossa kylän maanviljelijät olivat viljelleet tätä maata kirkolle maksettavaa maavuokraa vastaan. Isonvihan aikana omistusoikeus painui unohduksiin. Selvitysten ja maamittaustoimituksen kautta maa lohkottiin lopulta vuonna 1755 kirkolle. Julkisessa huutokaupassa vuonna 1758 jahtimestari Johan Amnorin antoi parhaimman tarjouksen: 72 taalaria ja 16 äyriä kuparirahoina vuosittain. "Tilalla" ei tuolloin ollut rakennuksia, ja maa oli huonosti viljelty. Amnorin rakensi taloja ja viljeli tilaa kuolemaansa saakka vuonna 1788.

Vuonna 1760 Amnorin otti vastaan käräjävierailut ja rakennutti tarpeelliset rakennukset tätä varten. Kihlakunnankäräjät pidettiin täällä aina vuoteen 1768 saakka ja korvauksena jokainen pitäjän tila maksoi Amnorinille yhden kapan ruista ja yhden leiviskän heiniä. Lagstad-nimi on epäilemättä vakiintunut tämän käräjäkauden aikana. Amnorin perusti myös talvikievarin Lagstadiin Jolkbystä Espoonlahden, Espoon jokilaakson ja Kirkkojärven yli Helsingin suuntaan matkaaville.
Lagstadin kirkkomaalle Kirkkojärven rannalle perustettiin 1700-luvun puolessavälissä terveyslähde. Jahtimestari Amnorin valitti terveyslähteen vieraiden tallaavan polkuja hänen heinäniittyynsä. Södrikin kylän maanviljelijät vuokrasivat nimittäin huoneita myynnistä terveyslähteen vieraille. Grån isäntä sai 1794 syytteen viinan laittomasta myynnistä terveyslähteen vieraille.

Amnorin toimi myös viinanvalvojana. Hänen kuoltuaan Lagstad oli hänen lapsensa Johanin, Catharinan ja Agathan hallussa ainakin vuoteen 1825 saakka. Seurakunta yritti toistuvasti saada Lagstadista pysyvää asuntoa sekä pitäjän apupapille että lukkarille siinä kuitenkaan onnistumatta.

Södrikin kylän tilat olivat verotiloja eli ne olivat maanviljelijän omistuksessa ja tämän jälkeläisillä oli perintöoikeus. Jofsin tila oli jonkin aikaa rapistumisen takia kruunutilana, jonka kruunu omisti maanviljelijän aseman vastatessa meidän aikamme vuokramiestä. Tämän jälkeen Jofs ostettiin kuitenkin jälleen verotilaksi.

Isonvihan aikana 1700-1721 Södrikin tilan valtasivat venäläiset, jotka polttivat melkein kaikki Sunan ja Grån talot. Väki oli useita vuosia pakosalla ja kylä autioitui melkein täysin. Sunan tilanomistaja pakeni Ruotsiin ja palasi vasta 1721.

Södrikin kylän peltopalstat olivat joen eteläpuolella nykyisen Espoon keskuksen ja rautatien ympärillä. Lisäksi 1700- ja 1800-luvuilla kaskettiin nykyisen keskuspuiston pohjoisosassa olevia metsämaita. Useita satoja vuosia kylässä oli vallinnut sarkajako. Jokainen palsta oli jaettu yhtä moneen sarkaan kuin oli tiloja kylässä. Metsä oli yhteinen.

Vuonna 1769 Södrikin kylässä suoritettiin isojako. Pyrittiin saamaan kaikki saman tilan tilukset samaan lohkoon, ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi osa tiloista oli siirrettävä ulos. Södrikin vanhassa kyläkeskuksessa Doms ja Suna jäivät paikoilleen muiden siirtyessä ulos. Grån tila sijoitettiin noin kilometrin verran itään Kirkkojärven etelärannalle ja nimettiin uudestaan Daliksi. Jofs siirrettiin lähelle nykyistä Tuomarilaa siihen paikkaan missä nykyään Kirkkojärventie ylittää rautatietä. Kirstin tila siirrettiin nykyiselle Kirstinharjulle noin kilometri Espoon asemasta kaakkoon.

Suurjaossa kaikkien kylään jäävien tilojen oli määrä osallistua ulkotiloiksi määrättyjen tilojen rakennusten siirtämiseen uuteen paikkaan. Södrikissä Sunan, Domsin ja Lagstadin omistajat niskoittelivat Jofsin rakennusten siirtämisessä niin, että isännän oli käännyttävä tilusjako-oikeuden puoleen saadakseen naapureilta apua.

Koko 1800-luvun aikana Södrikin kylässä ei tapahtunut suuria muutoksia. Isojaossa määrättyjä tiloja viljeltiin vanhaan tapaan, talvisin hakattiin rakennuspuita ja polttopuita ja keväisin ja syksyisin kalastettiin tulvivassa kirkkojärvessä. Muutoksen aika koitti vasta kun Helsingin ja Karjaan välinen rautatie valmistui vuonna 1903. Dom palstoitettiin 1900-luvun alussa ja asutus sai nimen Domsby. Osia Jofsista palstoitettiin hieman myöhemmin ja loput myytiin 1960-luvulla Espoon kauppalalle kuten myös Kirstin ja Sunan tilat kokonaisuudessaan. Viimeksi mainitut olivat toimivia maatiloja aina 1960-luvun loppuun saakka. Jofsin ja Kirstin maille on muodostunut Suvelan kaupunginosa ja Sunan vanhoilla kotipelloilla on nykyinen Espoon keskus. Dalin tila myytiin gryndereille jotka yhdessä Espoon kaupungin kanssa rakensivat Kirkkojärven kaupunginosan. Tänä päivänä käytännöllisesti katsottuna koko vanha Södrikin kylä on asuinaluetta ja kuntakeskusta.

Mårten Weurlander

Puumerkkejä Södrikin kylästä

Puumerkkejä käyttivät yleisesti varsinkin vanhan ajan tilanomistajat pitkälle 1800-luvulle saakka. Se johtui ennen kaikkea siitä, ettei siihen aikaan oltu kirjoitustaitoisia.

Kihlakunnankäräjien lautamiehet olivat melkein järjestään tilanomistajia, ja heidän kuului m.m. allekirjoittaa käräjäpöytäkirjat. Sen he tekivät puumerkkiä piirtämällä. Lisäksi puumerkkejä käytettiin niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden omistajamerkkinä. Puumerkki saattoi periytyä isältä pojalle, ja siten siitä tuli myös tilan puumerkki.

Alla näemme Södrikin viiden tilan puumerkit, jotka olivat käytössä 1700-luvun puolessavälissä ja saman vuosisadan lopussa.

 

     
    Doms  1736 
Grå      1759 
Jofs      1779 
Kirstins 1792 
Suna     1759